Nyt suututtaa. ANKARASTI. Juuri nyt, lauantai-iltana kello 20.30, voisin olla kaverillani isolla lössillä laulamassa Singstaria ja pitämässä hauskaa. (Huom! En juomassa/tekemässä muuta tyhmää.) MUTTA äitini tyrannivallan takia olenkin dataamassa ja mököttämässä. Miten voikaan äidin tahto aina voittaa oman tahtoni? Pistää mielen matalaksi. Ja miten voi hävettääkään, kun täytyy ystävilleen (ja sille yhdelle, joka pelkällä läsnäolollaan pelasti iltani) kertoa, että kyllä, mun täytyy mennä, vaikka en tahtoisi. Kyllä minä aina sanon vastaan äidilleni, mutta huh, ei kukaan voi tietää kuinka vaikeaa se on. Saati se, että saisi tahtonsa läpi.

Eniten harmittaa juuri se, että se yksi oli siellä. Se yksi, kaikkein tärkein. En ollut ollut sen seurassa pitkään aikaan, olin onneni kukkuloilla kun juteltiin, ja sitten tämä. Vituttaako? Lol mikä kysymys. (Täytyy koettaa saada muuta ajateltavaa.)

On muuten aivan älyttömän hyvä tuo Nightwishin uusi levy. Olin paikkakuntani ensimmäinen, joka sai kyseisen plätyn käteensä. ^^ Vaikka pidin Tarja Turusesta paljon, niin taidan kyllä pitää Anette Olzonista Nightwishin laulajana vieläkin enemmän. Nyt poppoo kuulostaa enemmän yhtenäiseltä bändiltä, eikä vain klassiselta ääneltä ja neljältä musikantilta. Anette on hyvä. :) Ja tiedän kyllä, laulajan koreografiat eivät ehkä ole mitenkään upeat, mutta hei! Eivät olleet Tarjankaan, vaikka Tuomas Holopainen niistä pitikin. (Kts. Nightwish-kirja.) Tarja aina heilutteli pitkiä hameen/takin helmojaan. Mutta siis kiitos Nightwish! Jälleen jotain niin upeaa. Lähes kaikki Dark Passion Playn kappaleet ovat mielestäni mahtavia. Miten Holopainen voikaan vuodattaa sisintään noinkin avoimesti kaiken kansan kuultavaksi? Vaatii pokkaa, sanon ma.