Silmiin särkee. Koko keho on turta eikä pää toimi. Uppoudun kahteen villapaitaan ja edessä oleva kouluviikko tympii enemmän kuin ikinä. Kävelin kotiin matkalaukun kanssa syksyn tuulessa ja nautin yksinäisyydestä. Löysin asfaltilta pelikortin (risti vitonen), josta puuttui pieni pala. Pistin sen taskuun.

Viikonloppu oli tyttöjä, poikia, sikoja, prinssejä, prinsessoja, muistoja, savua ja tulta, tanssia ja laulua laulua laulua, juoruja, kyyneleitä, valvomista, kalanmaksaöljyä, kitaroita, katseita, pettymyksiä, naurua, sadetta, nukkumista, keskustelua, pelkoa, haaveilemista, haleja, kynttilöitä, ruokajonoja, kahvia, ilmapalloja, selviytymistä, karkkeja, pöytäfutista, kasvomaaleja, shakkia, turhautumista, tekstaamista ja ihan kaikkea. Viikonlopun biisejä (näitä en unohda<3): Milla/Anssi Kela, Sweet Home Alabama, "Let me see your Funky Monkey", Me tahdomme nähdä Jeesuksen, En/.kraka, Surrender/Billy Talent, Comfortably Numb/Pink Floyd, Entertaining Angels/Newsboys...

Ihan kohta on koeviikko. :/ "Arvaa vaan jaksaisko." Välillä edes ajatus tästä, Lapin yliopistossa tekstiili- ja vaatetusalan opiskelusta ei pysty motivoimaan. ... Angstista. No, juuri nyt olen äärimmäisen väsynyt ja huonolla tuulella muutenkin.

Unelmoin tuosta Lapin yliopistosta, mutta eniten pelkään, että vaikka nyt palan halusta päästä sinne, niin kohta olenkin löytänyt jo jonkun aivan uuden syyn tarpoa läpi lukion. 

Oli vaikeaa keksiä tälle kirjoitukselle sopivaa otsikkoa, mutta tyydyin lopulta siihen vaihtoehtoon, mikä tätä parhaiten kuvasi.

P.s. Ympyröi oikea vastaus: Nämä päivät ovat/eivät ole meitä varten.